Juhani Ahon isä oli Henrik Gustaf Theodor Brofeldt  (1837-1914). Puolisonsa ja Ahon äidin Fredrika Emelien (1836-1899 hän oli käynyt hakemassa puhemiehen välityksellä Rantsilasta. Emma  asui leskeksi jääneen äitinsä ja kahden aikuisen sisarensa kanssa. Hänen isänsä  oli Efraim Snellman, Rantsilan entinen kappalainen.  Puhemieheksi asialle laitettiin Paloisen hovin herra J. A. Snellman. Niinpä tämä poikkesi Oulun matkallaan Ratsilan Korvassa. Reissultaan  hänen  täytyi kuitenkin palata  tyhjin toimin. Theodoria kielteinen vastaus vain innosti lisää. Nyt laitettiin asialle Rantsilan rovasti, ”setä” Montin.  Tämän käynti tuotti kaivatun lopputuloksen. 

Tosin morsian ennen häitä vielä hieman pyristeli ja pyysi välittämään tiedon, että   hän on täysin tottumaton ”taloustoimiin” ja vailla perinnön toivoa. Tämä ei Theodoria haitannut.  Häät vietettiin syyskuun kolmastoista päivä vuonna 1860.

Tuohon aikaan Väärnissä Theodor Brofeldt   toimi kappalaisen Klaes Weisellin apulaisena. Apulaista tämä  tarvitsi heikon terveydentilansa vuoksi

Brofeldtit  ruokailivat  yhdessä  Weisellin perheen kanssa. ”Syömäväkenä”  oli lisäksi  palvelijoita ja työväkeä. Kirkkoherra elätti myös erästä vanhaa sukulaismiestä. Hammasrikkoisena tämä iäkäs mies  jätti leivästä kuoret syömättä. Theodor oli tarkka ruuan suhteen. Hän ei halunnut, että leipää haaskataan. Niinpä hän nappasi jäljelle jääneet kannikat ja pisteli suuhunsa. Kun hänelle tästä huomautettiin, ettei ”majisterin toki tarvihe syyvä herran jättämiä leivänkuoria, hän vastasi: ”Mikäpäs näillä on, syöväthän toiset survettakin. Eikä herrakaan ole hiiriä syönyt.” 

Se, että palvelijat saivat syödä samassa pöydässä isäntäväkensä kanssa, ei ollut tuohon aikaan itsestään selvyys. Tavallisesti palvelusväki sai syödä eri pöydässä ja ruoka oli huonompaa. Kohtelu saattoi olla myös kovaa. Toisinaan kuitenkin, kun isäntä ei olisi raaskinut antaa kunnolla ruokaa, emäntä saattoi tuikata vaivihkaa lisää – ainakin sellaisille joista piti. Kaikista surkein osa oli huutolaislapsilla. Heitä saatettiin piestä ja höykyttää armotta. Kukaan ei ollut pitämässä heidän puoliaan. Kun Juhani syntyi, pappilassa työskenteli piikana 16-vuotias Kristiina Lappeteläinen. Hänelle jäi palveluspaikastaan Klaesin ja ruustinnan luota hyvät muistot. Ystävyys jatkui myös maisteri Brofeldtin ja hänen rouvansa kanssa hänen muutettuaan Iisalmeen. Kristiina hoiti myös Juhania.

Emma Brofeldt toimi Weisellin lasten kotiopettajana opettaen äidinkielellään ruotsiksi. Väärnissä Juhanilla  oli leikkitoverina häntä neljä vuotta vanhempi Weisellien nuorin poika Klas eli "Lallu". Lastussa Lallu Aho kuvaa Klaes Weiselliä neljävuotiaan silmin: "Sinne katsoo meitä ikkunasta ja nyökyttää meille iso valkea parta ja korkea kalju otsa, jolla on lasisilmät ja piippu hampaissa. Se on Lallun hyvin vanha pappa, joka ei milloinkaan tule ulos eikä milloinkaan käy pihalla niin kuin muut ihmiset."

Theodor Brofeldtin suku oli alkujaan ruotsalaista juurta, mutta jo varhaisessa vaiheessa suomalaistunut.  Theodor ei ollut suvun ensimmäinen pappi.  Theodorin isänisä oli Nilsiässä kappalaisena ja sittemmin kirkkoherrana toiminut rovasti Anders Johan Brofeldt (1764-1830). Iisalmelaisen kirjailija Aarno Kellbergin mukaan nimittäminen tapahtui sutjakkaasti, kun Aleksanteri I vieraili Iisalmessa vuonna 1819.  ”Körttiläiset pysäyttivät kulkueen ja kertoivat tulkin välityksellä, että heillä ei ole kirkkoherraa, mutta olisi mieluinen pappi ehdottaa.  `Olkoon hän sitten teidän kirkkoherranne´, oli  keisari todennut tulkkinsa välityksellä. Ja niin vaalit oli pidetty”, Kellberg kertoo.

Tulevan kirjailijan isänisä  Petter Johan Fredrik Brofeldt (1804-1858)  oli toiminut taas  Nurmeksen kappalaisena.  Hänen vaimonaan oli ”Latina-Lotaksi” kutsuttu Margareta Charlotta Mechelin (1806-1857). Hän oli oppinut nainen ja lempinimensä hän oli saanut siitä, että  osasi latinaa. Myös Peter Johan Fredrikille oli tarjolla kirkkoherran titteli,  mutta  titteli ei kiinnostanut häntä eikä suostunut vastaan ottamaan sitä. 

Väärnin pappila on yhä paikallaan. Brofeldtin perhettä varten rakennettiin samaan pihapiiriin  kokonaan pienehkö  uusi rakennus.  Rissanen (1922) tuo kirjassaan esille, että tätä apulaispapin asumaa pienoista pirttirakennusta  porstuoineen, tupineen, keittiöineen ja kamareineen, pikku Hanneksen hyvää ja muistoisaa ”Meikälää” ei  kuitenkaan enää ole olemassa. Se jo aikaa sitten sieltä purettu ja muualle muuksi muutettu –  muistelijoiden mukaan seudun ensimmäiseksi kirjakaupaksi Lapinlahden kirkonkylään,

Martikkalan koulun opettaja Aaro Johannes Väänänen oli  yksi kirjakauppaa pitäneistä. Leski Liinujatkoi työtä Aaron kuoltua. Lapinlahden kunta osti rakennuksen 1920-luvun lopulla kunnanlääkärilleen. Talo on vieläkin pystyssä ja tunnetaan Apula-nimisenä.  Väärnin pappilan pihapiirissä oleva nykyinen kivijalka ei kuulu tälle siirretylle rakennukselle, vaan paikalle myöhemmin rakennettuun.