Lapinlahdelle on tullut syksy. Väärnin pappilan koivut riisuvat lehtiään. Syystuuli pyörittää niitä ilmassa. Savon sydänmaan  illat olivat jo pidentyneet. Kaupungin käsityöverstaissa oli sytytetty valot ensimmäistä kertaa kesän jälkeen, vietettiin vanhan perinteen mukaisesti niin kutsuttua silmänkirkastusjuhlaa.  Juhlatunnelmaa lisäsi keisari Aleksanterin nimipäivä.

Emma, apulaispappi Theodor Brofeldtin vaimo, ei joutanut pohtimaan  näitä asioita. Supistukset olivat käynnissä ja synnytys alkanut. Savusauna  oli lämmitetty valmiiksi.  Padassa oli lämmintä vettä. Puhtaita liinavaatteita ja kapaloita tuotu valmiiksi. Theodor oli jo hyvissä ajoin pyytänyt suntio Piponiuksen Laura-vaimoa avustamaan synnytyksessä. Paikalle oli saapunut myös Emman sisko Augusta  Snellman Rantsilasta. Siellä nokisessa, puolipimeässä saunassa, päreiden ja kynttilöiden valossa 11.9.1861  näki päivänvalonsa Emman ja Theodorin esikoinen.

Laura otti vastaan tulokkaan. ”Se on poika”, hän sanoi väsyneelle, mutta onnelliselle äidille.  Lapsen syntymäpäivänä Emma täytti kaksikymmentäviisi vuotta.   Heti vietiin sana pojan syntymästä hermostuneena odottavalle isälle piharakennukseen, jossa perhe asui.  Isä huokaisi helpotuksesta. Lapsi oli onnellisesti saatettu maailmaan.

Perimätiedon mukaan  Johannes Brofeldt eli myöhemmin Juhani Aho syntyi pappilan rantasaunassa, jota petäjät ympäröivät. Santeri Rissanen kertoi muistelmissaan:  ”Pihamaan läntisellä sivulla on iäkäs kellari ja `Liiterilä´ – joiden takaiselta rantatöyrämäniityltä Juhani Aho kuulutaan tähän maailmaan löydetyn.” Myös  Aho   itse kertoo lastussaan ”Kotoinen kylyni”,  että hän avasi silmänsä ”kylmään maailmaan” nokisessa, puolipimeässä saunassa.

Perimätietona myöhemmin kerrottiin myös, että kyläläiset toivat juuri syntyneelle esikoispojalle ”hammasrahoja”.  Kolikkoina annetuilla hammasrahoilla toivotettiin, että lapsella olisi hyvät hampaat vielä aikuisiälläkin. Tämä ei ollut mitenkään itsestäänselvyys 1800-luvulla.  

Johannekselle, jota myös Hanneksi ja Hannekseksi kutsuttiin palkattiin lastenhoitajaksi Liisa Vainikainen. Kiintymys oli heti molemminpuolista. Liisalla oli vahtiminen hoidokissaan. Pappila niittyineen ja peltoineen  oli järveen loivasti laskeutuvalla niemellä

Liisa ei oikein hennonnut kieltää pojalta mitään.  Kun Liisa oli karstaamassa villoja, Johannes ehdotti: ”Anna Liisa minä hyppään villavasuun.”  ”Eihän toki, ei millään leperevasuun”, Liisa sanoi ensin, mutta pojan vaatiessa yhä hän heltyi: ”No, hyppää nyt sitten tämä kerta!” Ja Johannes hyppäsi upoten päätään myöten villoihin ja innoissaan  levitteli niitä ympäriinsä. Katsottuaan aikana pojan temmellystä Liisa laittoi pojan nukkumaan ja ryhtyi uudelleen karttaamaan sotkua. Siihen Liisa nukahti, kartat helmassa. 

Juhani Ahon syntymän aikaan Lapinlahti oli kaskenviertäjien, jänkäheinäniittyjen ja pärepihtien pitäjä, joka vasta ounasteli uutta kehitystä. Sepät, kupparit, hierojat ja nahkurit olivat seudulla tarpeellista ammattikuntaa. Sanomalehti oli harvinaisuus, eikä lukutaitokaan  rehottanut

Väärnistä vähän matkaa lounaaseen on avara Akkolansaari, Halosen kotikontu, siitä luoteeseen sijaitsee Tölppään niitty. Siellä nähtiin  aikoinaan ihmeelliset näyt, joista pohjoissavolainen herännäisyys sai alkunsa.

”Maailma ei ollut siihen aikaan suuri. Sen minulle tunnettu osa oli suureen järvenselkään pistävä niemi, jonka tuntemattomasta maailmasta erotti raja-aita, minkä sisäpuolella oli pappila peltoineen, niittyineen ja kotihakoineen, ja ulkopuolella suuri ulkometsä. Mutta se maailma oli siitä huolimatta täynnä ihmeellisyyksiä, nähtävyyksiä, kokemuksia ja mielenliikutuksia.” (Lastusta Lallu)