Kansalliskirjailija Juhani Ahon elämä liittyy kiinteästi Ylä-Savoon. Hän syntyi Lapinlahdella 11.9.1861, vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Iisalmella. Hän  kuoli Helsingissä 8.8.1921 sairauden murtamana. Suuri suru täytti Suomen kansan. Aho palasi usein muistoissaan ja kirjoissaan lapsuudenmaisemiin.  Mitä enemmän ikää tuli, sitä voimakkaammin kaipaus eli.  Hänen  viimeinen matkansa kulki Helsingistä Järvenpään  kautta Iisalmeen.

Kun surujuna saapui hänen lapsuutensa sijoille, Iisalmen asemalla soittokunta viritti surumarssin, puheen sorina taukosi. Ovet avautuivat kolisten, kookas tamminen arkku nostettiin junasta ja kannettiin Iisalmen aseman edustalla odottavaan vaunuun. 

Asemalle oli saapunut jo hyvissä ajoin runsaasti väkeä ja miltei kuiskaten kunnioituksesta siinä muisteloita vaihdettiin. Kaikki, jotka  askareiltaan suinkin pystyivät, olivat saapuneet  saattelemaan haudan lepoon tuttua ja monille rakasta kirjailijaa

Ylioppilaat  järjestäytyivät kunniakujaksi. Pieni hetki vielä, ja  vihreä katajanoksa kiinnitettiin vaunuun katajaisen kansan kirjoittajalle.  Niin viimeinen lyhyt  matka asemalta  alkoi  ja soittokunnan kulkiessa edellä ylioppilaat kantoivat kukkasia ja seppeleitä kunniavartiona arkun ympärillä. Syyskuinen aurinko valaisi säteillään päivää, ja tuuli oli kuin kunnioituksesta  tyyntynyt. Sateen jälkeen taivas hohki syvänsinistä väriään, kun haudan lepoon kannettiin yhtä Suomen aikakautensa merkittävimmistä kirjailijoista.  Hänet siunasi  13.8.1921 Juhanin  lanko  Jooseppi Lescelius, Alma Brofeldtin, Juhanin siskon puoliso. Viimeinen sivu kansalliskirjailijan elämästä sulkeutui.

Juhani Aholle ei ollut yhdentekevää mihin kohtaan hänet Savon muhevaan multaan lasketaan. Hän halusi, että paikka  on kellotapulin vieressä ja että hän kuulee isänsä veisuun kirkosta. Siitä tuli nähdä koivukujalle sekä Iisalmen pappilaan. Vaatimuksena oli myös,  että lapsuuden mieluisan onkipaikan Koljonvirran silta sekä  Iimäki näkyvät.  Tärkeää oli sekin,  että hän voi kuulla aamulla neljältä Kirkonsalmen takaa teeren kukerruksen.  Nämä viimeiset toiveet pyrittiin kaikin puolin täyttämään.

Muiden iisalmelaisten mukana hautajaissaattuetta katsomassa ollut Irene Hurskainen (s. 1916) oli kuullut perheen apulaisen kuiskanneen: ”Onki on arkussa”. Iisalmelaiset näyttivät tienneen, että Aho oli omasta toivomuksestaan saanut arkkuun Englannista tilatun yhden käden onkivapansa,  ja päätyynyn alle oli kätketty sinetöidyssä puurasiassa kirjailijan rakkaimmat perhot, sillä kalamies hän kaikesta sydämestään oli.

Vaikka Aho kirjoittamisessa ja kalastamisessa oli alansa huippu,  musikaalisuuden laita oli  vähän niin ja näin. Ernst Lampén, kirjailija hänkin,  kertoo muistelmissaan,  että hän kerran Ahon kanssa seisoskeli juhlan alkaessa vanhan ylioppilastalon aulassa Salve-maton lähettyvillä. Orkesteri soitti juuriSibeliuksen Finlandiaa, kun Aho lausahti: ”Se on hieno marssi,  tuo Porilaisten marssi!” Lampén toteaa, että Ahon aivoissa se kammio, jossa olisi pitänyt olla musiikin tajua, olikin täynnä lohiperhoja. 

Hautajaisvieraiden joukossa seisoi myös Heikki Kauhanen 11-vuotiaan poikansa Vilhon kanssa. Tapahtuma kaikessa arvokkuudessaan painui pojan sieluun ikuisiksi ajoiksi. Hän tiesi myöhemmin kertoa, että kivityömies Kalle Ryhäsen piti hakata hauta, mutta tämä ei kiireiltään joutanut.  Hän tiesi, että haudan tekemiseen meni aikaa. Paikka oli kovaa mustaa piikallioita,   ja siinä oli maata vain vähän. Hautapaikkaa todennäköisesti  piti ampua naputella pienillä panoksilla, jotta  umpikallion sai irti.  Ratatyönjohtaja Ville Lehto, ripsakka mies, päätti tulla miehineen avuksi ja haudan louhiminen edistyi. Lopulta hauta täytettiin maalla ja hiekalla ja kivet vietiin pois. Hautausmaa oli idyllinen paikka. Siellä oli paljon ruusupensaita. Vaalean kirkon lähellä oli punainen viljamakasiini. Pappilan rannasta näkyi uimalaituri ja rakennusta ympäröi karjalaidun.

Muistotilaisuus pidettiin historiallisella Pölkkyinniemellä. Täällä Fredriksdalin kartanossa  prikaatinkenraali Sandels oli pitänyt esikuntaansa vuonna 1808.  Myöhemmin Fredriksdalin kartano purettiin  ja tilalle rakennettua  uutta taloa ryhdyttiin kutsumaan Pölkkyniemen kartanoksi. Pihamaalla pitkän puupöydän ääressä syötiin päivällinen ja juotiin kahvit. Tämän jälkeen Venny Soldan ja emäntäBalk sytyttivät sikarit Juhani Ahon muistolle. Ahon ystävä,  sokea viuluniekka Balk viritti viulusta ilmoille kaihoisan jäähyväissävelen. Soitto helisi ja värisi. Se nostatti monen silmäkulmaan kaipaavan kyyneleen.