Pienenä poikasena Juhani Aho eli Hannes tai Jussi, kuten häntä kutsuttiin, nähtiin usein  hääräämässä seinustalla olevalla hiekkalaatikolla leikkien parissa. Täällä hän rakensi päreestä laivoja ja lotjia, joita sitten hiekassa uitettiin. Taipuipa päreestä hevonenkin. Puutarhassa Jussilla oli oma ”ryytimaa”, jota hän hoiti. Vieraita tuleva kansalliskirjailija vierasti, niin että hän toisinaan kintut vilkkuen juoksi tuntemattomia pakoon. Ani harva sai hänet juttelemaan. Usein lastenvahdiksi haettiin naapurin vakavamielinen, lapsirakas, kolmissakymmenissä oleva kyläkoulumestari Laukkasen Anni, ”Satu-Anni”, joksi lapset häntä nimittivät.

Uteliaan pojan mieli alkoi vetää kuitenkin pois pienestä pihapiiristä. Mansikkaniemen pihantakaisessa metsässä kasvoi vanha, vankka kuusi. Vikkelälle ja jäntevälle  pojalle ei ollut temppu eikä mikään kavuta korkealle kuusen latvaan. Siellä oli mukava tähytä laajaa näkymää.

Lähellä kotitaloa sijaitsi myös Koljonvirran taistelussa kaatuneen venäläisten komentaja ruhtinas Dolgorukin muistomerkki. Ruhtinas Mihail Petrovitshin elämä päättyi Koljonvirran taistelussa  27.10.1808 hiekkakuoppaan, jonne hänet sorti satulasta suomalaisen tykkipatterin tykinkuula. Käynnissä oli Suomen sota (1808-1809), jonka Venäjä voitti ja Suomi siirtyi voittajalle Suomen suuriruhtinaskuntana.

Pikku-Jussi juoksi usein katselemaan mustaa, uusgoottilaiseen tyyliin tehtyä Dolgorukin rautaobeliskia, muistomerkkiä. Se oli pystytetty paikalle vuonna 1848. Erityisesti häntä kiehtoi siinä kullattu sukuvaakuna. Juhanille oli kerrottu, että obeliski  oli tehty Varkauden tehtaalla ja Dolgorukin ruhtinassuku oli rahoittanut sen. Äiti oli ankarasti  kieltänyt lapsia menemästä patsaalle, mutta sekös vain  lisäsi paikan jännittävyyttä. Patsasta ympäröi rauta-aitaus, jossa ovat  hilparit eli roomalaiset  sotakirveet sekä rautaketjut;  niissä Brofeldtin lapset riemuiten leikkivät ja kiikkuivat. Vuonna 1873  patsaan ympärille ilmestyi myös valkoiseksi maalattu puuaitaus.  Lapset olivat myös toisella korvalla kuunnelleet vanhemman väen tarinoita kuuluisasta Koljonvirran taistelusta. Hiekkahaudan punainen santa vaihtui lasten vilkkaassa mielikuvituksessa ”ryssän vereksi”.

Toisinaan Jussi kipusi venäläisten vanhan patterin päälle,  joka oli kuin tehty saarnastuoliksi. Paikka sijaitsi heti piha-aidan takana. Täältä käsin hän piti pienimuotoisia saarnojaan ja ”toimitti kirkollisia menoja”.  Saarnasipa hän kerran myös  maantien varren aidalla seistenkin, mikä kovasti huvitti ohikulkevia.  ”Pappi tuosta pojasta tulee”, sanoivat kyläläiset kulkiessaan ohi. Tätä äitikin sydämessään hiljaa toivoi,  ja isäkin myhäili tyytyväisenä kuullessaan esikoisensa toimista. Kun Jussi varttui,  hän ymmärsi paremmin paikan historiallisen merkityksen. Suomen sodan aikaiset tapahtumat, jotka elivät omaa historiaansa hänen kotinurkallaan,  alkoivat vaikuttaa hänen mielessä uudella tavalla.