Eräänä iltana Jussi (Juhani Aho)  hämmästyi kovasti juostessa leikeistään sisälle pappilaan. Pirtissä oli  kovin valoisaa,  niin valoisaa, että päreet ja kynttilät eivät voineet saada sitä aikaan. Poika vilkaisi ”kyökkikamarin”  (ruokasalin) kattoon. Siellä paloi öljylamppu. Lisäksi isä teki vielä peltisen lampun, tuijun. Sitä käytettiin tuvassa kynttilöiden apuna valoa  tuomassa.

Valonlähteet olivatkin tarpeen,  sillä Lyydille ja Jussille ryhdyttiin pitämään kotikoulua. Lapinlahdelta Väärnistä saapui kaksikymmentävuotias Hanna Weisell lapsia opettamaan. Hanna oli Theodorin entisen esimiehen tytär. Apuun kutsuttiin myös Rantsilan ”musteri” Sohvi. Alkeisopetus tapahtui ruotsiksi.

Tuvassa asuva Ruoti-Pekka ei kuitenkaan lampusta pitänyt. Hän olisi halunnut polttaa edelleen päreitä.   Ruoti-Pekka pakeni saunaan.

”Vai kenkiäsi sinä paikkaat--mutta jos et näe sitä työtäsi tehdä sillä tulella, jolla minä, niin mene sitten päreinesi vaikka saunaan tai saunan taakse. Ja Pekka lähti. Pisti kengät kainaloonsa ja otti jakkaransa toiseen käteen, päreen toiseen. Hiljalleen hän kyhni ovesta porstuaan ja kolisteli sieltä kartanolle. Päretuli roihahti tuulessa tavallistaan isommaksi, ja soma rusko valaisi vähän aikaa aittoja, tallia ja navetan päätyä…Vanhan uunin kivistä Pekka teki saunaan uuden kiukaan, ja niiden kanssa muuttivat sinne sirkatkin, koskapa niitä ei sen koommin enää ole tuvassa kuulunut.” (Lastusta Siihen aikaan kun isä lampun osti).

Saunassa Pekka jatkoi päreiden vuolemista. Mistä tahansa puusta niitä ei kiskottukaan, sen piti olla tervaspuuta ja päre viritettiin seinään tai uuniin kiinnitettyyn  pärepihtiin, rahkoon, jossa se  kaltevassa asennossa hiljakseen paloi. Tämän kajossa Jussi kuunteli saunassa Pekan ihmeellisiä kertomuksia ja tarinoita, joihin hän eläytyi täysin.

Sauna-aikana Pekka joutui siirtymään väljempiin tiloihin. Todennäköisesti hän vastasi myös saunan lämmityksestä. Saunalla oli siihen Ahon lapsuuden aikaan suuri merkitys. Siellä saatettiin palvata lihaa, imeltää maltaita ja kuivattaa pellavia. Saunassa peseydyttiin ja pestiin pyykkiä ja käytiin syntymässä.  Siellä hoidettiin vaivoja ja kuppariakat kuppasivat ”huonoa verta” pois.

Saunominen oli aikoinaan pyhä toimitus: saunassa ei sopinut kiroilla eikä riidellä, eikä varsinkaan  rotistella takapuoltaan.  Ei sopinut mainita Jumalan nimeä, ei laulaa hoilottaa eikä muutenkaan melskata kovaäänisesti. Pekka Halosenkin maalauksessa Saunassa isä ja poika kylpevät tuppisuina.

Mitenkään outoa ei tuohon aikaan ollut se, että saunassa  asuttiin. Loiset, asunnottomat köyhät ja tilattomat kortteerasivat siellä toisinaan. Aikoinaan kirjailijaksi herättyään Juhani noukki muistikuviaan myös saunasta. Rautatien Matti ja Liisa kylpevät juhannussaunassa ennen tutustumistaan rautahepoon.  Lastussa Kotoinen kylyni hän puhkeaa todelliseen saunan ylistykseen.  

Ahon  kynästä  syntyi myös  sauna-aiheinen kertomus  Sasu Punanen Pariisin saunassa. Juhani tunsi Sasun henkilökohtaisesti hyvin. Sasu oli laiska, lihava, unelias ja vähäpuheinen eikä hänellä ollut mitään harrastuksia. Mutta saunassa hän oli omassa elementissään ja nautiskeli renesanssiruhtinaan tavoin. Luultiinpa häntä komean ruhonsa perusteella Pariisin kylpylässä venäläiseksi ruhtinaaksikin. Saunominen oli Sasulle taidetta. Saunottuaan Sasun kanssa Aho oli ehtinyt jo istua tuntikausia Kämpissä, kun Sasu tuli hänen luokseen ja ihmetteli: ”Minkä  tähden sinä läksit kesken saunasta – minä toki otin vielä höyrykaappiakin kylvyn päälle”