TARINOITA JUHANI AHOSTA IX

Vuonna 1872 tapahtui Jussin  (Juhani Ahon) elämässä ehkä siihenastisista  suurin mullistus. Vanhemmat päättivät lähettää pojan oppikouluun, pelkkä kotiopetus ei enää riittänyt. Oli aika jättää Iisalmen kauniit maisemat ja  suunnata kohti Kuopiota.. Niinpä sitten eräänä syyskuisena aamuna Jussi  pakkasi laukkunsa äitinsä Emman avustamana. Isä Theodor saatteli pojan  kouluun perille saakka. Kuopiossa Jussi  vietti sitten suurimman osan vuotta.

Juuri samana vuonna, jolloin Juhani aloitti koulutiensä, Kuopion alkeiskoulussa oli tehty päätös, että siitä lähtien opetus tapahtuu kokonaan suomeksi. Tosin tästä hieman livettiin, koska jotkut opettajista eivät kunnolla osanneet suomea.  Luonnontiedon opettajana toiminut  J. L. Runebergin  vanhin poika Ludvig Michael eli Mikko  ei osannut suomea ollenkaan ja hän kyselikin vastauksia vain niiltä pojilta,  jotka puhuivat myös ruotsia. Juhani  ajatteli, että nämä tunnit hän ottaa rennommin ja virkkoi opettajalle, ettei hän osaa ruotsia.   Kiinnostus luonnontieteisiin kuitenkin voitti ja opettajan iloksi koululaisen kielenkannat vapautuivat selvään ruotsin kieleen. Aineesta  tulikin Juhanille silta  rakkaiden kotikontujen ja uuden maailman välillä.

Kuopio oli tyystin erilainen kuin Iisalmi, ja koti-ikävä alkoi kalvaa. Varsinkin hänen iltaisin sängyssä valvoessaan orpouden tunne sai vallan. Jussi kaipasi  vanhempiaan ja sisaruksiaan. Kotona hän  oli ollut leikkien itseoikeutettu johtaja ja hänet tunnettiin;  täällä hän koki ettei ollut mitään.  Ikävöimistä  lisäsi vielä kortteeripaikka. Poika asui leskirouva Grahnin luona. Perheeseen kuului kaksi vanhahkoa tytärtä: Ida ja Frida.  Tädit eivät olleet hänelle  ilkeitä, vaan koittivat tehdä kaikkensa, että koululainen viihtyisi heillä. Jussi kuitenkin vierasti näitä ruotsia puhuvia  ikäneitoja, joilla oli silmälasit sekä pitkät laihat sormet.  Tuskaa lisäsi myös luokalle jääneiden poikien ja vanhempien koululaisten väkivaltainen käytös.   Heistä oli mukava kurmottaa pieniä koulutiensä aloittaneita. Onneksi kiusaaminen ei jatkunut kauan.

Jussia  kismitti myös se, että ruotsia puhuvat saivat enemmän huomiota, siitäkin huolimatta että suomea puhuvat menestyivät paremmin. Ei  ollut kyse pelkästään kielestä vaan myös siitä, että ruotsalaiset olivat yleensä peräisin ”herrasperheistä”, kun taas suomea puhuvat tulivat köyhemmistä oloista.  Tämä eriarvoisuus ei sopinut pojan arvomaailmaan. Jussi tunsi ettei hän kuulunut oikein kumpaankaan sakkiin. Äidin tekemä sarkapuku ja niukat rahavarat pitivät  häntä tiukasti suomalaisleirissä. Toisaalta hän osasi ruotsia, sivistyneen  kodin perinteet veivät ruotsalaisleirin puolelle. Lopulta hän  ystävystyi niiden kanssa, joilla oli samanlaisia harrastuksia kuin hänellä ja joiden seurassa hän viihtyi.

Pikku hiljaa Jussin ikävä alkoi hellittää, kun äiti  oli päättänyt lähettää Johanna Rosenbergin esikoisensa luokse. Emma piti Johannasta kovasti,  ja tämä oli seurannut perhettä aina Lapinlahdelta asti.  Johannaansa hän tuskin olisi antanut muille, mutta kyseessä olikin hänen suosikkipoikansa. Vaikka Jussin toiseen jalkaan saattoi vilahtaa pariton sukka, niin toruja äidiltä ei tullut.  Pikemmin hänen suupieleensä saattoi viritä hymy.

Jussille vuokrattiin uusi asunto  leskeksi jääneeltä rouva Kepplerukselta. Mutta kun Kuopioon saapuivat myös Pekka ja Kalle, tilaa tarvittiin enemmän ja sitä saatiin vuokrattua ajuri Borgilta. Vuonna 1879 Johanna meni naimisiin Paavo Hakkaraisen kanssa ja muutti tämän taloon. Täältä pojatkin saivat sitten uuden kortteerin.  Myös Theodor liittyi myöhemmin joukkoon. Vuodesta 1878 olivat  kaikki neljä veljestä Kuopiossa oppia saamassa.